TELVA TÄNÄÄN

Telvan vahvoihin osaamisalueisiin kuuluvat laaja-alainen moottorituntemus, laadukkaat korkeapainepumput ja -pesulaitteet ja turvallisuusvälineet. Pitkäaikaisessa ja tiiviissä yhteistyössä sekä asiakkaiden että toimittajien kanssa olemme myös kehittäneet monipuolisen moottorivarustevalikoiman.

 

Toiminta-ajatus

Valkosaaren toimitilatTarjoamme asiakkaillemme korkealaatuisia ja kilpailukykyisiä merkkituotteita ja ratkaisuja. Tyytyväinen asiakas on koko henkilökuntamme tärkein tavoite. Sitoudumme suorittamaan tehtävämme hyvässä yhteistyössä asiakkaiden ja toimittajiemme kanssa. Haluamme olla luotettava merkkituotteiden maahantuoja, joka hallitsee myös jälkimarkkinoinnin.

 

Historia

Satama, Telva, 1970Oy Telva Ab on tänä vuonna 75-vuotisjuhliaan viettävä perheyritys, jonka Walter Berger perusti vuonna 1936. Alkuaikoina toiminta keskittyi moottoreiden ja veneiden maahantuontiin, valmistukseen ja myyntiin. 1950-luvulta lähtien meridieselit ja teollisuusmoottorit ovat olleet tärkeä osa Telvan toimintaa.

 

Vuodesta 1996 olemme keskittyneet toimittamaan dieselmoottoreita ja niiden tarvikkeita sekä viranomaisille että laitevalmistajille.

 

Nykyään Telva on arvostettu laitetoimittaja. Korkealaatuiseen tuotevalikoimaan kuuluu dieselmoottoreita, korkeapainevesipumppuja ja turvallisuusvälineitä sekä niihin liittyviä tarvikkeita.

 

Telva luopui veneliiketoiminnastaan syksyllä 2010, jolloin se myytiin Otto Brandt -konsernille.

http://www.telvamarine.fi